Tällä palstalla tarkoitukseni on käsitellä erilaisia seikkoja, jotka liittyvät salaliittoteorioihin, “uuteen maailmanjärjestykseen”, varjopolitiikkaan ja moneen muuhun valtavirtamedian toimesta vaiettuun aiheeseen. Esitän täällä oman kantani aiheisiin rehellisesti ja häpeilemättä sekä tarjoan muiden tekijöiden ajatuksia. Toivon, että missään vaiheessa en tule sortumaan kiihkoiluun ja tunnepohjaiseen kirjoittamiseen. Kenenkään ei ole pakko olla samaa mieltä kanssani, kunhan osaa esittää kantansa perustellusti ja asiallisesti. Päätavoitteeni on siis saada ihmiset ajattelemaan asioita eri kantilta, mikä on nykyajan yhteiskunnassa harvinaista, kun ihmiset keskittyvät lähinnä roskaviihteeseen ja uskovat sokeasti eliitin hallitsemaan vahvasti sensuroituun mediaan. Tämän päivän maailmassa kaltaiseni toisinajattelijat leimataan usein joko terroristeiksi tai muuten vain hulluiksi. Minun tarkoitukseni on kuitenkin vain herättää keskustelua vaietuista aiheista.
Terveisin, Resistori